Uutena bloggauksen maailmassa, mutta ajattelin että tänne saan purettua tuntojani sekä ajatuksia niin että ehkä itse niistä aikanaan saan tolkkua. Samalla toki toivon että joku joka löytää itsensä samankaltaisesta tilanteesta voi saada jotain irti tästä tarinasta.
Koitan alkuun vähän avata nykytilannettani ja missä tällä hetkellä mennään:
Velkaa olen kerännyt kymmenisen vuotta, en rupea erittelemään sen tarkemmin mistä potti on kertynyt, mutta kokonaissumma asuntolainan lisäksi heiluu 150 000€ tietämillä, mikä on valtava summa rahaa.
Toki kyseisessä potissa on kahden auton osamaksut sekä opintolaina mutta silti summa on hirvittävä nyt kun kaikkea yhteen laskeskelee. Summa on kasvanut pikku hiljaa ja pitkään (ehkä liian pitkään?) olen saanut homman toimimaan ja pitänyt itseni pinnalla niin että saan laskut maksettua.
Mikä nyt sitten on muuttunut? Yksi sana: Korona. Kuten lainasummasta voi päätellä itsellä asiat ovat ihan hyvin taloudellisesti (että tuommoisen summan kasaan saa), Koronan tulon jälkeen voi todeta että ne olivat ennen paremmin. Työpaikka on säilynyt ja palkka juoksee, mutta kevään jälkeen ei ole enää tehty ylitöitä tai muuten saatu ylimääräistä. Lisäksi matkustaminen on käytännössä loppu, mikä omalla kohdalla tarkoittaa noin 1000 euron (verovapaiden) tulojen häviämistä per kuukausi kun päivärahoja ja km-korvauksia ei enää tule.
Lisäksi heitän oman päivätyöni ohella keikkaa yrittäjänä mutta silläkään rintamalla ei ole kevään jälkeen enää ollut elämää.
Nyt ollaan tässä puolivuotta poltettu säästöjä, koska perus positiivisena ihmisenä ajatus on ollut että kyllä tämä tästä helpottaa. Tällä hetkellä pitää todeta että ei helpota.
Nyt vielä itsellä on luottotiedot kunnossa, mutta kun laskin kuukauden kaksi eteenpäin, niin yhtälö ei vain enää toimi: menoja on enemmän kuin tuloja. Tällä hetkellä ensimmäiset muistutuslaskut tulevat sisään ja rehellisesti pelottaa helvetisti koska edessä on suuri tuntematon. Käytännössä näen että veloista en tule selviämään ja homma päätyy ulosottomiehelle. Koko kesä on ollut kuin pitkää luisua kohti ulosottomiehen pystyttämää seinää johon vauhti loppuu.
Sanoin että pelottaa ja se on ihan totta, käytännössä itse ulosotto prosessi on omalta kohdaltani melko selvä (luulisin) mutta kyllähän sen maine jo ajatuksena hirvittää. Miljoona ajatusta pyörii päässä, lähteekö asunto alta, miten muu perhe jaksaa ja ottaa tämän asian jne.
Nyt olen yrittänyt netistä lukea mahdollisimman paljon ulosottoon liittyen jotta tietäisin mitä on tulossa mutta koitan omalta osaltani muistaa miltä nyt tuntuu ja kertoa ne omaa mieltä askarruttaneet asiat kun oma prosessi etenee.
Ei muuta kuin tervetuloa seuraamaan matkaani, toivottavasti jaksan loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti