sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Toukokuun seuranta

 Ja toukokuussa ollaan, viimeksi povasin tähän suurta säätöä asioiden kanssa mutta näyttää että varsinainen säätö menee seuraavalle kuulle. Säätö on sinänsä positiivista, että ongelmaa aiheuttaa ylimääräinen raha.

Taustaa siis sen verran että kauan (vuosia sitten) työnantajani aloitti sitouttamisohjelman, joka tänä keväänä laukeaa. Nyt siis on tulossa rahaa työnantajan lisäksi vähän muualtakin (kolmastaho, joka hoiti järjestelyä), tosin kaikki tulot ovat ansiotuloja ja tämä aiheuttaa nyt vähän ongelmaa, kun tämä kolmastaho ei aio periä ollenkaan veroja vaan maksaa suoraan bruton tilille. Ulosottohan ottaa nettotuloista osansa, joten tässä kohtaa isoin pelko on, että riipaisevat brutosta osan ja sen jälkeen verottaja haluaa omansa myös brutosta laskien…

Mutta tähän varmasti palataan ensi kuussa, kuinka sitten loppujan lopuksi kävikään. Tätä kuukautta kun katsoo, niin palkassa oli vähän ylimääräistä sisään tehdyistä tunneista, rahaa jaettiin 6 velkojan kesken. Kokonaisuutena suunta on oikea, ensi kuussa pitäisi olla sitten vähän isompi askelma alaspäin, ellei samaan saumaan satu vielä joku velka tulemaan ulosottoon asti, oman kirjanpidon mukaan pari vielä puuttuu, eivät kaikki tunnu pitävän kauheaa kiirettä.

2 kommenttia:

  1. Jos tuo ylimääräinen suoritus tilillesi tulee joltain kolmannelta osapuolelta, joka ei ole säännöllinen palkanmaksaja niin tuon kanssa ei todennäköisesti ole ongelmaa. Ulosotosta on lähtenyt maksukielto säännölliselle palkanmaksajallesi, mutta ei muille tahoilla. Näin ollen todennäköisesti tuo summa päätyy kokonaisuudessaan tilillesi. Tietysti voit olla ulosottoon etukäteen asiasta yhteydessä ja selvittää miten homma hoituu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukausi sitten laitoin ensimmäisen kerran kyselyä, että miten tämä hoidetaan, tänään kyselin taas kun ei ollut tullut vastausta.
      Varmasti summa kyllä tulee tilille, siinä vaiheessa vain tilin saldo on niin paljon, että voi ulosottoa alkaa kiinnostamaan ja jos nuo eivät ennakoita peri, niin voi olla, että niitä haetaan normaalista palkasta ensi kuun vaihteessa. Tällöin voi palkka jäädä todella pieneksi ja olisi hyvä ettei koko pankkitiliä ole siivottu jo etukäteen.

      Mutta kysyvä ei tieltä eksy, eiköhän tämäkin tässä jotenkin selvene :)

      Poista

Q1 seuranta

  Oho, voisi joku sanoa. Ei yksi vaan kaksi kuukautta jäi välistä ja nyt jo maaliskuussa mennään. Tehdään nyt siis maaliskuun seurannan sija...