torstai 11. elokuuta 2022

Vuosi takana

 Tosiaan kuten jo kuukausittaisessa seurannassa totesin, on nyt vuoden verran ulosottoa takana. Seuranta on ollut vähän haastavaa koska ulosotossa olevan velan määrä on kasvanut koko ajan, sitä mukaan, kun velat ovat tipahdelleet ulosottoon asti. Vieläkään kaikki eivät ole tietään sinne löytäneet, mikä kertoo järjestelmän hitaudesta, varsinkin kun miettii että siitä kun laskut jäivät maksamatta, on jo miltei kaksi vuotta.

Kun katsoo viimeistä vuotta, niin onhan sitä rahaa ulosottoon syydetty, yhteensä melkein 18 000 euroa. Tästä puolet on kohdistunut pääomaan ja loput korkoihin ja ulosottomaksuihin. Ulosottomaksuja onneksi joutuu enää maksamaan vuoden verran, koska mieluusti tuokin 1600 € voitaisi ottaa velkapääomasta pois.

Maksettu yhteensä:              17 840,77 €
Pääoma:                                 8 908,57 €
Korko:                                   7 332,20 €
Ulosottomaksut:                    1 600,00 €

Vuosi on mennyt yllättävän hyvin. Omalla kohdalla oli ennakkoon ajatuksia, miten elämä pysähtyy ja ulosotto tekee kaikesta mahdotonta, mutta on tässä jotenkin vuosi selvitty eteenpäin ilman mitään suurempia ongelmia luottotietojen puuttumisesta. Toki on pyrkinyt pitämään itsensä poissa tilanteista, joissa luottotietoja olisi tarvittu, eikä ole tarvinnut tehdä sopimuksia tai hankintoja, joissa asia tulisi esiin. Enemmän on joutunut miettimään, että tilillä oikeasti on rahaa, kun luottokortti ei ole vaihtoehto ja tarvittaessa säästämään ennen hankintojen tekemistä.

Kaiken kaikkiaan on hyvin tajunnut, että luottotiedoton leiman otsassa tajuaa vain itse, se ei näy ulospäin, vaan on enemmän päänsisäinen asia. Valtaosa omistakin tutuista on täysin tietämättömiä siitä, että minulla ei enää ole luottotietoja ja asioin ulosoton kanssa. On paljon mahdollista, että heistäkin jollakin on sama taakka kannettavana, mutta tämä on asia mistä ei kauheasti huudella. Ehkäpä pitäisi? Kynnys vaan on aika korkea, terveisin anonyymi henkilö nimimerkin takaa 😊

2 kommenttia:

  1. Piti tähän kommentoida jo aiemmin, mutta unohtui kirjoittaa.
    Ensimmäiset pari vuotta on kyllä raskaat kun taulukkomaksut roikkuu mukana.

    Sinun edellisen postauksen perusteella ulosottoviranomainen pystyy vielä "kikkailemaan" noilla euroilla ja senteillä omaksi hyödykseen. Käsittämätöntä että henkilöä, joka kantaa vastuunsa ja yrittää hoitaa asiansa kondikseen, rankaistaan vielä tuollaisella muutaman sentin veivaamisella jotta saaadaan taulukkomaksu suuremmaksi. Ihan tosissaan lyödään lyötyä. Vaihtoehto olisi kuitenkin heittäytyä tahallaan työttömäksi tai muuttaa ulkomaille ja antaa velkojen roikkua niiden vanhenemiseen saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä tässä välillä on miettinyt, että pitäisi jättää katsomatta liian tarkkaan nuo laput, alkaa hivenen kaivertamaan tuommoinen kikkailu.

      Onneksi noita on vain kaksi ekaa vuotta, tosin sen jälkeenkin vielä ylimääräisistä lyhennyksistä, mikä on ihan oma lukunsa. Varsinkin kun nykyään netissä pystyy itse määrittämään mille velalle ylimääräinen lyhennys menee, eli lisätyö ulosotolle on aika olematon, mutta silti veloittavat lyhennyksen kokoon sidottua maksua. Joku kiinteä maksulisä (muutama euro) olisi vielä ymmärrettävää, mutta miksi jos uo tekee yhden tilisiirron, jossa summa kenttään laitetaan 20e sijaan 2000e, pitää hinnan nousta 7e:stä 134 euroon?

      Meinaa mennä taas tunteisiin, parempi keskittyä työntekoon jotta saa rahaa taulukkomaksuihin :D

      Poista

Q1 seuranta

  Oho, voisi joku sanoa. Ei yksi vaan kaksi kuukautta jäi välistä ja nyt jo maaliskuussa mennään. Tehdään nyt siis maaliskuun seurannan sija...